torstai 28. helmikuuta 2013

3 kk 15 päivää...

Mammalla on joku vatsatauti, se on jo kolmatta päivää kipeänä eikä olla päästy ulos nauttimaan ihanasta kevätilmasta. Tylsää! 
Myös minun vatsaa on hieman kipristellyt ja eilen ruoka maistui aika huonosti ja puklailin paljon, joten pikkasen taisi tuo vatsatauti tarttua minuunkin. Jospa tämä tästä kohta hellittäisi ja mamma jaksaisi paremmin leikkiä kanssani! Onneksi isi jaksaa leikkiä kanssani aina iltaisin kun tulee töistä kotiin ja mamma saa hieman levätä. 
Olen muuten nyt vasta "löytänyt" peilin leikkimatollani ja aina välillä katselen itseäni peilistä ja hymyilen itselleni. Mutta en minä kauan jaksa olla paikoillani, vaan haluaisin päästä eteenpäin ja kovasti yritän potkia itseäni eteenpäin jaloillani, mutta eipä se vielä onnistu. Tähän asti olen aina kääntynyt selältä vatsalleni vasemman kyljen kautta, mutta eilen käännyin sujuvasti myös oikean kyljen kautta!



keskiviikko 27. helmikuuta 2013

3 kk 14 päivää...

Täällä harjoitellaan ahkerasti syömistä! 
Ja hyvältä maistuu, ainakin porkkana-bataattisekoitus maistuu minulle erittäin hyvin!
Tässä pieni tyylinäyte syömisestäni!


tiistai 26. helmikuuta 2013

3 kk 13 päivää...

Nyt tulee taas muotibloggaus! 
Tällä kertaa näytän teille minun hienot kuolahuivit!
Mamma on ostanut minulle monta huivia, koska kuolaan niin paljon joka päivä!




Nämä kolme huivia ovat Kappahlista!
Alla oleva musta huivi on muistaakseni H&Mistä tai Kappahlista, mamma ei ole aivan varma mistä on sen ostanut...


Minä ja mamma suosittelemme lämpimästi kuolahuiveja kaikille kuolaaville pikkuvauvoille!

maanantai 25. helmikuuta 2013

3 kk 12 päivää...


Tänään ajattelit kertoa teille minulle hyvin tärkeästä aiheesta!


Nimittäin vaipoista! Ne ovat luonnollisesti hyvin tärkeitä minulle tällä hetkellä, sillä mamma vaihtaa vaippaa minulle monta kertaa päivässä, joten on tärkeää että ne istuvat hyvin ja ovat hyvät jalassa!
Meillä on käytetty Liberon ja Pampersin vaippoja. Molemmat ovat laadukkaita vaippoja, mutta tällä hetkellä käytämme enemmän Liberon vaippoja, sillä ne sopivat hieman paremmin minulle.

Olemme mamman kanssa huomanneet, että Pampersin vaipat tuntuvat hieman isoimmilta kuin Liberot. Ensimmäiset viikot käytin Liberon 1- ja 2-koon vaippoja. Kun ne jäivät pieniksi vaihdoimme Pampersin 2-koon vaippoihin, sillä olimme saaneet monta pakettia näitä vaippoja kavereilta ja sukulaisilta, ja nämä olivat hieman isommat kuin Liberon 2-koon vaipat. Sitten siirryimme Liberon 3-koon vaippoihin ja niitä käytän edelleen. Nyt nämä vaipat alkavat olla aika pienet minulle, varsinkin öisin ongelmana tahtoo olla, että vaippa pääsee "falskaamaan" ja kastelen sängyn. Joten nyt tämän viikon ajan mamma on laittanut minulle Liberon 4-koon vaipan yöksi ja päivisin yritämme vielä pärjätä 3-koon vaipoilla.

Ennen synnytystä mamma oli ostanut aika paljon vaippoja kotiin jo valmiiksi, ettei heti tarvitsisi juosta kauppaan vaippaostoksille kun pääsee kotiin synnäriltä! Mamma osti 3-4 pakettia 1-koon vaippoja ja saman verran saimme 2-koon vaippoja kavereiltamme. Jotkut ovat sitä mieltä ettei kannata ostaa paljon vaippoja ennen synnytystä, kun ei tiedä minkä kokoinen vauva syntyy ja kaikista pienimmät vaipat eivät ehkä mahdukaan vauvalle. Mutta mamman mielestä on ihan hyvä ostaa vaikka pari pakettia 1-koon vaippoja ja muutaman paketin 2-koon vaippoja, jos haluaa. On ihan hyvä että on jonkun verran vaippoja valmiina kotona! Ja synnäriltä sai myös sellaisen Liberon lahjalaukun mukaan kun lähtee kotiin, siellä oli muistaakseni vaippoja ja jotain hoitotuotteita. 
Tämmöstä asiaa minulla ja mammalla oli tänään!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

3 kk 11 päivää...

Muutama päivä sitten kävin taas vyöhyketerapiassa! Olen käynyt siellä jo aika monta kertaa, aluksi 3-4 päivän välein, mutta nyt käyn noin parin viikon välein. Vyöhyketerapia on kyllä helpottanut masuongelmiani hieman ja ainakin ilta-/yöhuudot helpottivat ensimmäisten vyöhyketerapiakäyntien jälkeen.

Tältä minä näytin ennen kuin mamma kantoi minut autoon ja lähdettin ajelemaan. 
Mamma pukee minulle aina hirmu paksut ulkovaatteet ja minulle tulee aina niin lämmin ennen kuin pääsen autoon istumaan...joskus voin jopa vähän suuttua kun mamma pukee minut!


lauantai 23. helmikuuta 2013

3 kk 10 päivää...

Kiinteiden ruokien maistelu jatkuu täällä meillä!
 Ja hyvin maistuu! Hieman sotkuista tämä syöminen välillä on, kuten kuvasta näkyy...


Peruna aiheutti aika paljon ilmavaivoja minulle, mutta porkkana tuntuu sopivan paremmin! Ja se maistuu todella herkulliselta! Tänään mamma oli keittänyt ja soseuttanut minulle bataattia, sekin oli todella hyvää! 

Minä tykkään todella paljon soseiden syömisestä, monesti huudan mammalle kun hän on niin varovainen antamaan ruokaa minulle ja syöttää minua niin hitaasti! Minulle vaan maistuu ruoka niin hyvin, että voisin syödä paljon enemmän kuin mitä mamma uskaltaa minulle tässä vaiheessa antaa! Mamman mielestä olen niin huvittavan näköinen kun istun suu auki ja odotan, että saisin lisää ruokaa!

perjantai 22. helmikuuta 2013

3 kk 9 päivää...

Mamma tykkää pukea kaikenlaisia hattuja ja lakkeja minulle! 
Välillä minua ei yhtään haittaa pitää lakkia päässä, mutta joskus voin hieman kiukutella kun mamma on laittamassa minulle hattua päähän!
 Tässä tulee kuvia meidän hienoista lakeista!


H&M:ltä jo viime kesänä ostettu huippuhieno lippalakki! Pikkasen on iso vielä, mutta varmaan sopivan kokoinen kesällä!


Tämä tähtipipo on ostettu Kappahlista!


Tämä Kimperin pipo löytyi kirppikseltä ja on ihanan hassun näköinen!



Mamman suosikkipipo tällä hetkellä! JustJoo-merkkinen ruttupipo lipalla! Käykääpä katsomassa JustJoo-nettisivuja, sieltä löytyy kaikkea kivaa!


Taas yksi kirppislöytö, Benettonin suloinen sini-valkoraitanen ohut pipo!


H&M:n smurffipipo on uusin ostos! Pikkasen iso vielä tämäkin myssy, mutta olen aika cool tällä pipolla, näytän ihan lumilautailijalta!

Tällä menolla mamma on tekemässä minusta jotain muotibloggaajaa! Toivottavasti nämä vaatepostaukset kohta loppuu! Elämässäni on tällä hetkellä niin paljon kaikkea muuta jännää kuin vaatteita!

torstai 21. helmikuuta 2013

3 kk 8 päivää...

Viime viikolla minulle pistettiin ensimmäiset rokotukset ja samalla sain myös rotavirusrokotteen suun kautta. Tämä aiheutti sen, että vatsani ei toiminut viikkoon ja viime päivinä olen ollut tosi kiukkuinen tämän takia! Kiinteiden ruokien maistelu ei myöskään helpottanut vatsan toimintaa yhtään, päinvastoin! 
Mutta sitten mamma keksi ostaa minulle luumusosetta ja sen avulla vatsani vihdoin toimi eilen!  Ja nyt olen taas iloinen ja tyytyväinen pikkumies!

Nämä pienet lasipurkit kiinnostavat minua todella paljon ja tykkään heilutella niitä käsilläni keittiönpöydällä!



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

3 kk 7 päivää...

Yksi parhaimmista hankinnoista pienelle vauvelille on mamman ja isin mielestä koliikkikeinu!
Etenkin jos vauvalla on paljon masuvaivoja, kuten minulla on ollut, silloin tästä keinusta voi olla suuri apu!
Minä nukahdan aika helposti tähän keinuun ja kun olin ihan vastasyntynyt ja vatsakivut olivat tosi pahat, silloin tämä oli joskus ainoa paikka johon rauhotuin. 
Meillä on Graco-merkkinen koliikkikeinu, siinä on monta eri keinumisnopeutta ja paljon erilaisia ääniä ja musiikkia. Tämä meidän keinu toimii pattereilla, mutta patterit kestää meillä aika monta viikkoa vaikka minä aika usein siinä keinunkin!


tiistai 19. helmikuuta 2013

3 kk 6 päivää...


Kuten kaikki muotibloggaajatkin, ajattelin tänään tehdä päivän outfit-postauksen!


Eli, tänään minun teki mieli pukeutua Tutta-merkkisiin vaatteisiin ja valitsin tämän mahtavan bodyn ja housut. Iskän mielestä tämä asu on kauhea, mutta mamman mielestä tämä on tosi suloinen ja pirtsakka asu!
Ja minun mielipiteellä ei juurikaan ole merkitystä tällä hetkellä, mammalla on toistaiseksi täysin vapaat kädet asujeni valinnassa! 

maanantai 18. helmikuuta 2013

3 kk 5 päivää...


Minusta on tullut kova höpöttelijä, varsinkin viime päivinä minulla on ollut paljon asiaa mammalle ja isille!
Tässä pikku näyte "puheestani"...


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

3 kk 4 päivää...

Minulla on uusi leikkimatto! Lelukaaressa roikkuu paljon hienoja leluja ja siinä on iso peili jossa voin ihailla itseäni!Kaikista parasta leikkimatossa on se, että sen nimi on "Nooan arkki" ja siinä on kuva veneestä joka on täynnä eläimiä! Sopii aika hyvin minulle, vai mitä? :)


lauantai 16. helmikuuta 2013

3 kk 3 päivää...

Eilen mamma keitti minulle perunaa ja sain maistaa sitä ensimmäistä kertaa!
Minua kyllä ihmetytti tuo uusi maku suussani ja aina kun nielasin, niin suljin silmäni ja ilmeeni näytti siltä kuin olisin maistanut jotain hapanta!



Yleensä pikkuvauvat saavat maistella kiinteitä ruokia 4 kuukauden iässä, mutta koska minä olen pulautellut aika paljon viime aikoina ja painoa tullut vähän niukasti, niin neuvolatäti suositteli että mamma antaisi minulle kiinteitä ruokia jo nyt! Aloitimme perunasta ja ei minulle suuria määriä tietenkään vielä annetta, eilen minulle maistui noin teelusikallinen perunaa. Nyt syömme "pottua" ehkä noin viikon ajan ja sitten ensi viikolla kokeilemme keitettyä porkkanaa!
Bon appétit!

perjantai 15. helmikuuta 2013

3 kk 2 päivä...

Minulla on uusi, hurjan hieno lelu! Mamman ja isin kaverit ovat ostaneet minulle näin hienon traktorin! Odotan innolla että pääsen pikkasen vanhempana leikkimään sillä!



Ja isi on luvannut, että kun olen iso poika niin isi opettaa minulle miten ajetaan ihan oikealla traktorilla! Mahtavaa tämä maalla asuminen! :)

torstai 14. helmikuuta 2013

3 kk 1 päivä...


Eilen oli 3 kk-neuvolakäynti ja minulle pistettiin ensimmäiset rokotteet. En tykännyt yhtään pistämisestä ja itkin raivosta aika kauan pistämisen jälkeen! Illalla olin aika kipeä ja itkin kauan, onneksi Panadol suppo hieman helpotti oloani!
 Pituutta minulla on tällä hetkellä 61,1 cm ja painoa 5,545 kg. Neuvolan kasvukäyrän mukaan kasvan hieman liian vähän, painoa pitäisi tulla paljon enemmän! Joten nyt äiti yrittää syödä ja juoda enemmän että varmasti saisin tarpeeksi maitoa! Toisaalta minä pulauttelen nykyään aika paljon, joten sekin voi olla syynä siihen ettei painoni nouse tarpeeksi. Saimme luvan aloittaa kiinteiden ruokien maistelun jo nyt, jotta pulauttelu vähenisi ja paino nousisi. 
Odotan siis jännityksellä milloin äiti keittää ensimmäisen perunan minulle!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

3 kk...


Töttöröö! Mulla on tänään synttärit!! Tänään olen 3 kk vanha!!

tiistai 12. helmikuuta 2013

2 kk 30 päivää...

Mamma katsoi eilen tv:stä jotain ohjelmaa, joka oli kuvattu sairaalassa ja siellä oli paljon sairaita lapsia. Ohjelman loputtua mamma nosti minut syliin ja halasi minua kauan, kuiskasi korvaani 
"Älä koskaan sairastu, kallein aarteeni" 
ja tunsin kuinka äidilta tipahti muutama kyynel iholleni...


On se välillä niin höppänä tuo mun äiti...

maanantai 11. helmikuuta 2013

2 kk 29 päivää...


Päivän kuvassa näette lempipuuhani tällä hetkellä: käsien ja lelujen syönti! Helistin-kirahvi on mielestäni todella kiva lelu, mutta hieman liian painava käsilleni vielä enkä jaksa pidellä sitä kovin kauan...

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

2 kk 28 päivää...

Kuolaa, kuolaa, kuolaa...mistä tätä kuolaa oikeen tulee?!?!?! Mamman mielestä nämä vauvojen "kuolahuivit" ovat maailman paras keksintö ja nykyään äiti laittaa mulle semmosen joka päivä!


lauantai 9. helmikuuta 2013

2 kk 27 päivää...


Eilen oli saunapäivä äipällä ja iskällä ja minä sain uida meidän ammeessa! 
Tykkään tosi paljon kylpemisestä, vaikka ilmeeni tässä kuvassa onkin aika säikähtänyt!


perjantai 8. helmikuuta 2013

2 kk 26 päivää...

Yritän joka päivä harjoitella esineiden kiinni pitämisestä, tänään harjoittelin punaisella helistimelläni...



Tämmöstä meillä tänään! :)


torstai 7. helmikuuta 2013

2 kk 25 päivää...

Mamma osti minulle mobilen pinnasänkyyn. Hän vissiin kuvittelee, että nukahdan helpommin sänkyyni jos sängyn yläpuolella pyörii jotain pehmoleluja...mutta minä en ymmärrä miksi nukkuisin yksin pienessä sängyssäni kun äidin vieressä on paljon mukavampaa nukkua!


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

2 kk 24 päivää...

Minun aamuuni kuuluu nykyään sitterissä istuminen niin kauan kun mamma keittää aamukahvit ja -puurot itselleen! Vielä kuukausi sitten vihasin sitterissä istumista, mutta nyt jaksan istua ihan tyytyväisenä siinä vähän aikaa!



Rakastan aamuja! Olen aina niin pirteä ja iloinen aamulla! Mammakin on oppinut nauttimaan aamuista, kuka voisi olla huonolla tuulella minun seurassani?!?!

tiistai 5. helmikuuta 2013

2 kk 23 päivää...

Nimestäni ajattelin muutaman rivin tänään kirjoittaa.
Ristiäiset pidettiin 16.12.2012, eli olin n.1 kk ikäinen silloin. Nimeksi sain Nooa Väinö Mikael. Etunimen äiti ja isä valitsivat jo silloin kun oli vielä äidin mahassa. Isi ja mamma istuivat ythenä iltana sohvalla ja miettivät sopivaa nimeä minulle. Isi sanoi tietävänsä yhden hyvän nimen, mutta yhdellä heidän puolitutulla oli sen niminen poika, joten isi ajatteli ettei voida käyttää sitä nimeä. Mamma halusi kuitenkin kuulla mikä se nimi on ja isi sanoi että se on Nooa. Mamma innostui heti siitä nimestä, otti tietokoneen esille ja otti selvää mitä Nooa-nimi tarkoittaa. Kun mamma sai selville että nimi tarkoittaa lohdutusta, niin mamman silmät kostuivat ja hän sanoi, että tämä olisi täydellinen nimi! Sitä minä olin vanhemmilleni, iso lohdutus, pitkän odotuksen ja yhden keskenmenon jälkeen heidän toiveet vihdoin täyttyivät ja mamma tuli raskaaksi.

Väinö on isin isoisoisän etunimi ja Mikael on isoäidin isän toinen nimi. Siinäpä ne mun nimet nyt sitten ovat! Ihan komea nimi mulla, vaikka itse sanonkin!




Mamman tekemä ristiäiskakku!

maanantai 4. helmikuuta 2013

2 kk 22 päivää...

Tänään äippä taas ihaili hienoja kastelahjojani huoneessani ja sain jopa hetken pitää tätä "blingbling"-sormustani!






sunnuntai 3. helmikuuta 2013

2 kk 21 päivää...

Muutama päivä sitten opin jotain uutta! Pari yötä olin nukkunut aika vähän ja pitänyt äitiä hereillä öisin, kun minua ei vaan nukuttanut, höpöttelin ja nauroin keskellä yötä! Äippä oli hieman huonolla tuulella keskiviikkona aamulla ja päätin sitten piristää häntä kääntymään selältä vatsalle! Ja nyt en malta maata selälläni ollenkaan, haluan päästä kääntymään mahalle koko ajan! Tässä pieni videonäyte tapahtumasta...



lauantai 2. helmikuuta 2013

Tarina alkaa!!

Kaikki siis alkoi 12. päivä marraskuuta 2012, kun äitini ja isäni olivat muuttamassa uuteen taloomme. Muuttohommat keskeytyivät, kun minulla alkoi olla hieman ahdasta äidin masussa ja halusin päästä ulos tutustumaan maailmaan! Sairaalaan äippä ja iskä lähtivät ajelemaan illalla n.klo.17.30 ja yöllä klo.3.41, 13.päivä marraskuuta, minä vihdoin pääsin ulos äidin masusta!

Äitini on kirjoittanut tarkemmin sen illan ja yön tapahtumista omassa blogissaan (kirjoitettu ruotsiksi!), mutta tässä blogissa keskitytään vain olennaiseen, eli minuun ja minun elämääni! Äitini halusi välillä kirjoitella suomeksi ja päätti siksi tehdä uuden blogin, jossa voi kirjoittaa vain pienen miehenalun elämästä ja taltioida tänne kaikista tärkeimmät hetket! Tarkoitus olisi jatkossa kirjoittaa lyhyesti jokaisesta päivästäni kuvan tai videon kera! Elämääni mahtuu tällä hetkellä niin paljon jännittäviä hetkiä, nyt kun pahimmat vatsavaivat alkavat hellittää ja voin keskittyä pelkästään kasvamiseen ja leikkimiseen! Toivottavasti viihdytte seurassani! Tässä tulee vielä hieman kuvia elämästäni tähän asti...


Tässä olen vielä äidin masussa!


Äippä ja minä syntymäpäivänäni!




Äidin ottamia kuvia synnäriltä!


5 päivän ikäisenä!


10 päivän ikäisenä!


18 päivän ikäisenä!


Äiti yritti ottaa kuvia minusta joulukortteja varten...


Joulupäivä ja ikää noin 1 kk 2 vkoa.


2 kk:n ikäisenä!


Ja tämmönen suloinen miehenalku minä olen tällä hetkellä, eli reilu 2,5 kk:n ikäisenä!